Poimittu Digitodayn tekijänoikeusblogin kommenteista:
IFPIkeliumi
Evankeliumi Lietteen, Ky***n ja Kampelan mukaan 2: 1-20
Siihen aikaan antoi mediakeisari RIAA käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava tietojen tallennus. Tämä tietojen tallennus oli ensimmäinen ja tapahtui Halosen ollessa Suomen käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan IFPIn, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Jokke lähti Lapin läänistä, Rovaniemen kaupungista ja meni tietojen tallennusta varten Uudellemaalle, Teoston kaupunkiin Helsinkiin, sillä hän kuului sukuun jonka kaikki tiedot oli tallennettava. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marin kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marin synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet paperinkeräyslaatikkoon, koska heille ei ollut tilaa yksityistetyssä sairaalassa.
Sillä seudulla oli ulosottomiehiä yöllä ulkona vartioimassa warettajia. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Liete, ja Lietteen kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi ulosottomiehet, mutta Liete sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko mediakartellille. Tänään on teille Teoston kaupungissa syntynyt Vahtaaja. Hän on Kiristys-herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna paperinkeräyslaatikossa." Ja samalla hetkellä oli Lietteen ympärillä suuri tekijänoikeusjärjestöjen lobbaajajoukko, joka ylisti mediamafiaa sanoen:
Mediakartellin on kunnia korkeuksissa, maan päällä itku ja hammasten kiristys ihmisillä, joita se rahastaa.
Kun lobbaajat olivat menneet takaisin kestittämään kansanedustajia, ulosottomiehet sanoivat toisilleen: "Nyt Helsinkiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Liete meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marin ja Joken ja lapsen, joka makasi paperinkeräyslaatikossa. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat ulosottomiesten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Mari kätki kryptatulle kovolleen kaiken, mitä oli netissä tehnyt, ja lisäsi vielä Blowfish-salauksen siihen.
Ulosottomiehet palasivat kiittäen ja ylistäen mediakartellia siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
©2005 J.Tuomainen